Milloin maaleista tulee tutkia raskasmetallit ja PCB-yhdisteet?

Raskasmetalli- ja PCB-yhdisteiden kartoittamista suositellaan yleensä aina, kun vanhoja maalipintoja työstetään siten, että on mahdollista altistua hiontapölylle tms. joko hengitysteitse tai ihokosketuksen kautta.
Maalien raskasmetalli- ja PCB-pitoisuudet tulee selvittää myös jätteen luokittelun takia. Sekä raskasmetalleille että PCB-yhdisteille on määritetty raja-arvot, joiden perusteella maalijäte luokitellaan joko tavanomaiseksi jätteeksi tai vaaralliseksi jätteeksi.

Mikäli maalijäte luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi, sen käsittelyssä ja kuljetuksessa tulee noudattaa vaarallista jätettä koskevia lakeja ja asetuksia ja vaaraominaisuus tulee huomioida myös jätteenkäsittelyssä.
Jos kuitenkin käytöstä poistetaan kokonainen kappale, kuten vaikkapa maalattu betoniseinä tai maalattu ikkunapuu, niin haitta-aineiden pitoisuudet lasketaan suhteessa koko kappaleen massaan. Silloin vaaralliseksi jätteeksi luokiteltu maali voidaankin katsoa tavanomaiseksi jätteeksi.

Mikäli haitta-aineen pitoisuus suhteessa kappaleen massaan ylittää yhä vaarallisen jätteen raja-arvon, niin silloin koko kappale luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi.
Omatoimiremontoijalle suositus voisikin olla, älä hio, vaan pese ja maalaa päälle. Tai vie jätteenkäsittelyyn kokonainen kappale, kuten vaikkapa ikkunapelti. Myös esimerkiksi maalatut kestopuiset rakenteet kannattaa ennemmin viedä kokonaisena jätteenkäsittelyyn kuin hioa ja maalata päälle.

 

Raskasmetallit ja PCB kiinteistöissä

Raskasmetallit ja PCB-yhdisteet ovat vaarallisia sekä ihmiselle että ympäristölle. Erityisen haitallisia ovat PCB-yhdisteet, koska ne ovat pysyviä ja rikastuvat ravintoketjussa. Ihmiselle nämä aineet voivat aiheuttaa esimerkiksi syöpää ja perimänvaurioita.

Erityisesti näitä aineita on käytetty maaleissa 1940-1970 -luvuilla. Raskasmetalleja on tavattu jopa vuoteen 2005 asti, esimerkiksi peltikaton maaleissa.
Kiinteistössä näitä aineita voi esiintyä sekä julkisivussa että yleisissä tiloissa ja asunnoissa. Raskasmetallipitoisia maaleja on tavattu kylpyhuoneiden ja WC-tilojen seinissä ja katoissa, porrashuoneissa, kellareiden ja lämmönjakohuoneiden maaleissa.

PCB-yhdisteiden esiintyminen on onneksi harvinaisempaa, mutta niitäkin on tavattu esimerkiksi julkisivun ja parvekkeiden maaleissa, kellarikäytävien ja lämmönjakohuoneiden maaleissa.

 

Lähde: Bestlab Oy:n ohje maalien raskasmetalli- ja PCB-yhdisteiden testaamiseen

Lataa bestLabin ohje maalien PCB- ja raskasmetallien testaamisesta tästä.

YHTEYSTIEDOT

KT Kuntotutkimus Oy
Ruosilantie 14 A
HELSINKI
puh. 010 274 0810
info(at)kuntotutkimus.com

Suomen vahvimmat Kuntotutkimus Oy AA

KT Kuntotutkimus Oy © 2024